perjantai 29. huhtikuuta 2011

Veganismin riskejä: kasvikset ovat luultua huonompi A-vitamiinin lähde

Suurin osa ihmisistä tietää, että A-vitamiinilla ja beetakaroteenilla viitataan suurin piirtein samaan asiaan. Toisinaan A-vitamiinilla tarkoitetaan eläinkunnan tuotteista saatavaa A-vitamiinia ja beetakaroteenilla kasvikunnan tuotteista saatavaa A-vitamiinia.

Tarkkaan ottaen A-vitamiini on kuitenkin yleisnimitys monelle eri molekyylille, joilla on sama biologinen aktiivisuus. Nämä eri molekyylit voidaan jakaa A-vitamiinin aktiivisiin muotoihin ja sen esiasteisiin. Aktiiviset muodot, joista tärkein on esimerkiksi lihassa, maksassa ja kananmunissa esiintyvä retinoli, ovat heti elimistön käytettävissä. Sen sijaan A-vitamiinin esiasteet eli karotenoidit, joista tärkein on beetakaroteeni, on ensin muunnettava elimistössä aktiiviseen muotoon. Karotenoideja on keltaista, oranssia tai tummanvihreää pigmenttiä sisältävissä hedelmissä ja vihanneksissa, esimerkiksi porkkanoissa ja pinaatissa.

Jotta eläin- ja kasvikunnan tuotteiden sisältämän A-vitamiinin määrät olisivat keskenään vertailukelpoisia, beetakaroteenit (ja mahdollisesti muut karotenoidit) ilmaistaan yleensä retinoliekvivalentteina (RE). Retinoliekvivalenssi siis ilmaisee, kuinka paljon beetakaroteenia tarvitaan vastaamaan yhtä retinoliyksikköä.

Ekvivalenssin määritelmä kuitenkin vaihtelee, eikä yhteistä kansainvälistä mittaria ole olemassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1 RE vastaa yhtä mikrogrammaa (mcg) retinolia tai 6 mikrogrammaa beetakaroteenia, kun taas Kanadassa 1 RE = 1 mcg retinolia = 2 mcg beetakaroteenia. Suomessa arviot ovat konservatiivisempia, ja 1 RE = 1 mcg retinolia = 12 mcg beetakaroteenia.

Asiaa monimutkaistaa sekin, että elimistön kyky muuntaa beetakaroteenia retinoliksi riippuu siitä, mistä ruoasta on kyse. Yleensä ottaen hedelmistä, viljasta tai öljyistä saatu beetakaroteeni konvertoituu tehokkaammin retinoliksi kuin tummanvihreistä lehtivihanneksista saatu beetakaroteeni (lähde). Lisäksi konversio riippuu beetakaroteenin määrästä (mitä enemmän beetakaroteenia, sitä huonompi muunnossuhde) ja siitä, onko mukana rasvaa vai ei (mitä vähemmän rasvaa, sitä huonompi muunnossuhde). Yhtenäistä, kaiken kattavaa muunnoskaavaa beetakaroteenin ja retinolin välillä ei siis todellisuudessa ole olemassa.

Valitettavasti ihmisillä tehdyt tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että viralliset arviot saattavat olla liian optimistisia. Eräässä tutkimuksessa 11 terveelle miehelle annettiin beetakaroteenia, minkä jälkeen heiltä mitattiin retinolin määrä plasmassa. Yllättäen vain 6 miehistä pystyi ylipäätään muuntamaan beetakaroteenia retinoliksi. Lopuilla konversiota ei tapahtunut lainkaan (lähde). Tutkijoiden mukaan elimistön kyky hyödyntää beetakaroteenia voi olla "yllättävän alhainen ja vaihteleva". Niilläkin, joilla retinolia ilmeni plasmassa, beetakaroteenia imeytyi keskimäärin vain 4%, ja muunnossuhde retinoliksi oli 1:20 – siis vielä huomattavasti alhaisempi kuin suomalaisten konservatiivinen 1:12-arvio.

Kun vastaava tutkimus tehtiin naisilla, tulokset olivat samankaltaiset: vain kuudella naisista havaittiin beetakaroteenin imeytymistä ja konversiota retinoliksi. Loput viisi eivät reagoineet beetakaroteeniin mitenkään. Niillä, joilla retinolia havaittiin, beetakaroteenin imeytymisprosentti oli 6 ja muunnossuhde retinoliksi 1:10. Tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten löydökset, joiden mukaan beetakaroteenin imeytymiskyky ja muunnossuhde retinoliksi ovat tehokkaampia naisissa kuin miehissä.

Kaiken kaikkiaan siis näyttää siltä, ettei ravinnosta saatu beetakaroteeni vastaa retinolia siinä määrin kuin on luultu. Suomessa käytössä oleva retinoliekvivalenssin kaava pitää suurin piirtein paikkansa naisten kohdalla, mutta koska beetakaroteenin imeytyminen on niin vähäistä, elimistön käytettävissä oleva aktiivinen A-vitamiini jää joka tapauksessa hyvin vähäiseksi.

Edes vihreiden vihannesten vaihtaminen palmuöljyyn, jossa beetakaroteenia on runsaasti ja lisäksi suhteellisen hyvin imeytyvässä muodossa, ei välttämättä riitä. Eräässä tutkimuksessa plasman retinolin määrä kohosi vain niillä palmuöljyyn vaihtaneilla koehenkilöillä, joilla oli selkeä A-vitamiinin puutos (lähde). Tutkijoiden mukaan kaikki beetakaroteeni, joka ei ole liottunut rasvaan ja emulsifioitunut, imeytyy ja muuttuu retinoliksi hyvin heikosti. Länsimaiseen ruokavalioon esimerkiksi palmuöljy ei yleensä kuulu, joten ravinnosta saatava beetakaroteeni on vain niukasti hyödynnettävissä. Kaikkein huolestuttavin tilanne on siis vähärasvaista ruokavaliota noudattavilla vegaaneilla, etenkin miehillä.

Eläinkunnan tuotteista, kuten maksasta tai kananmunista, retinoli sen sijaan imeytyy hyvin. Monien epävirallisten arvioiden mukaan retinolin imeytyminen vaihtelee 60–90% välillä. Tämäkin saattaa kuitenkin olla liian varovainen arvio, sillä erään tutkimuksen mukaan retinolin imeytyminen eläintuotteista on lähes 100-prosenttista (lähde).

0 kommenttia:

  © Blogger template 'Tranquility' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP