lauantai 24. heinäkuuta 2010

Ravitsemussuositukset ja vaikutus kolesteroliin

Terveellisessä ruokavaliossa, meille kerrotaan, on runsaasti viljatuotteita, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, mutta rasvaa ja eläinproteiinia vain kohtuudella. Erityisesti tyydyttynyttä eli "kovaa" rasvaa tulee välttää, sillä sen uskotaan nostavan kolesteroliarvoja ja tukkivan verisuonet.

Koska yksi tämän blogin päätarkoituksista on kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä pidettyjä käsityksiä ravinnosta ja terveydestä, katsotaan näiden väitteiden totuudenperäisyyttä tarkemmin.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Miksi laihat ihmiset eivät ole lihavia?

Jokainen meistä tuntee varmasti ihmisiä, jotka eivät tunnu lihovan vaikka he söisivät kuinka paljon. Lihovatko jotkut todella helpommin kuin toiset, vai syövätkö laihat ihmiset sittenkin lopulta vain vähemmän kaloreita?

Suurin osa ylipainoa ja laihtumista koskevista tutkimuksista on tehty ylipainoisilla ihmisillä. Viime vuonna esitetyssä BBC:n dokumentissa "Why are thin people not fat?" ("miksi laihat ihmiset eivät ole lihavia?") lihomista tarkasteltiin päinvastaisesta näkökulmasta. Koehenkilöiksi valittiin ihmisiä, jotka olivat luonnostaan hoikkia. Kukaan ei erityisesti tarkkaillut syömistään ennen tutkimusta, mutta heidän painonsa oli silti pysynyt suurin piirtein samana vuosien ajan.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Proteiinipitoinen vastaan hiilihydraattipitoinen ruokavalio

Laihdutuksesta ja ruokavalioista puhuttaessa vastakkain ovat yleensä hiilihydraatit ja rasva. Toiset noudattavat vähärasvaista ruokavaliota, toiset taas välttelevät hiilihydraatteja. Proteiinin vaikutuksesta painoon sen sijaan puhutaan vähemmän.

Viime vuonna ilmestynyt tutkimus tarkasteli nimenomaan proteiinia laihtumisen näkökulmasta (lähde). Kumpi siis on painonhallinnan kannalta parempi, hiilihydraatit vai proteiini?

  © Blogger template 'Tranquility' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP