perjantai 29. huhtikuuta 2011

Veganismin riskejä: kasvikset ovat luultua huonompi A-vitamiinin lähde

Suurin osa ihmisistä tietää, että A-vitamiinilla ja beetakaroteenilla viitataan suurin piirtein samaan asiaan. Toisinaan A-vitamiinilla tarkoitetaan eläinkunnan tuotteista saatavaa A-vitamiinia ja beetakaroteenilla kasvikunnan tuotteista saatavaa A-vitamiinia.

Tarkkaan ottaen A-vitamiini on kuitenkin yleisnimitys monelle eri molekyylille, joilla on sama biologinen aktiivisuus. Nämä eri molekyylit voidaan jakaa A-vitamiinin aktiivisiin muotoihin ja sen esiasteisiin. Aktiiviset muodot, joista tärkein on esimerkiksi lihassa, maksassa ja kananmunissa esiintyvä retinoli, ovat heti elimistön käytettävissä. Sen sijaan A-vitamiinin esiasteet eli karotenoidit, joista tärkein on beetakaroteeni, on ensin muunnettava elimistössä aktiiviseen muotoon. Karotenoideja on keltaista, oranssia tai tummanvihreää pigmenttiä sisältävissä hedelmissä ja vihanneksissa, esimerkiksi porkkanoissa ja pinaatissa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Antibioottien pitkäaikaiset haittavaikutukset terveyteen ja immuniteettiin

Aiemmissa immuniteettia käsitelleissä kirjoituksissa käytiin läpi probiootteihin liittyviä tutkimuksia. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että probiootit ehkäisevät sekä flunssatartuntojen määrää että oireiden vakavuutta. Probiooteista on myös muuta hyötyä, kuten syövältä suojaava vaikutus.

Hyödyllisten bakteerien määrää suolistossa voi lisätä prebioottien avulla. Prebiootit ovat tietyntyyppisiä kuituja, joita on runsaasti esimerkiksi maa-artisokassa ja sikurijuuressa. Niitä on saatavana myös lisäravinteina.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hibiskustee nostaa HDL-kolesterolia ja laskee LDL-kolesterolia sekä triglyseridejä

Kun puhutaan terveellisistä juomista, vihreä tee on yleensä ensimmäisenä listalla – ja hyvästä syystä. Vihreän teen vaikutuksia on tutkittu jo pitkään, ja ne ulottuvat aina painonhallinnasta osteoporoosin ja syövän ehkäisemiseen. Vihreä tee ei kuitenkaan ole ainoa juoma, joka edesauttaa terveyttä.

Eräs vähemmän tunnettu juoma on hibiskustee. Kyseessä on Hibiscus sabdariffan eli teehibiskuksen verholehdistä valmistettava hauduke, joka tunnetaan mm. nimillä roselle, flor de Jamaica, karkadé tai sorrel, alueesta riippuen. Hibiskustee on suosittu juoma varsinkin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Karibianmeren saarilla. Tee tarjoillaan monesti kylmänä. Lehtiä käytetään myös hillojen, hyytelöiden, kastikkeiden ja siirappien valmistukseen.

  © Blogger template 'Tranquility' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP